Etusivulle EtusivuTekstiilitKangasmyyntiYritysesittelyYhteystiedot
Kotihuonekalut

Lähtökohta, joka ohjaa työtämme huonekalujen verhoilussa ja kunnostuksessa on laatu. Mielestämme se on oman työmme arvostusta, kiinnostusta, hellittämätöntä pyrkimystä kehittää jatkuvasti ammattitaitoamme ja seurata aikaamme. Haluamme tarjota asiakkaillemme kestävän, kauniin, uniikin ja yksityiskohdiltaan runsaan tai niukan, mutta varmasti persoonallisen ja viimeistellyn tuotteen. Vanhaa tai jopa antiikkista huonekalua emme ainoastaan päällystä uudelleen vaan tarkastamme aina myös rungon, pohjajousituksen ja pehmusteiden kunnostustarpeen. Korjaamme asiakkaidemme huonekaluja kuten vanhoja arvokkaita talojakin entisöidään: kaikki terveet osat käytetään mahdollisuuksien mukaan uudelleen, vahvistetaan tai tuetaan. Entisöinnin näkökulmasta on mielekästä säilyttää historiaa ja antaa ajan patinan näkyä. Perinteisessä verhoilutyössä käytämme perinteisiä tekniikoita ja perinteisiä pehmuste- ja pohjamateriaaleja kuten satulavyötä, kierrejoustimia, meriheinää ja jouhta.

Vuodet ovat osoittaneet, että myös nykyaikaisten kotihuonekalujen uudelleenverhoilut ovat entisestään kasvattaneet suosiotaan. Herkullisia yksilöitä rohkeilla verhoiluilla saadaan aikaan myös 50-, 60-, 70-lukujen, ja sitäkin nuoremmista kalusteista.


Irtopäällisten suosio kasvaa

Irtopäällisten kysyntä on kasvanut vuosi vuodelta. Sohva, nojatuoli tai vaikka ruokailuryhmän pikkutuoli saavat uudistuneen ja modernin ilmeen irtopäällisellä. Aivan kaikkiin huonekalumalleihin ei kauniin ja paikallaan pysyvän irtopäällisen valmistus ole mahdollista tai järkevää, suurimpaan osaan malleja kylläkin. Kaavoitamme jokaisen irtopäällisen aivan kuin tekisimme huonekalulle vaatteen, kauniisti istuvan ja sopivan kokoisen. Irtopäällisten toteutuksissa on monia yksityiskohtia joista valita: saumojen tikkauksia, koristetereitä, nauhoja, rusetteja, tupsuja, Vain mielikuvitus on rajana.


Sängynpäädyt

Sängynpäädyt ovat tuotteita, jotka valmistamme myös mittatilauksena. Päädyn runko on levytavaraa ja se on pehmustettu vaahtomuovilla ja vanulla. Päällinen ommellaan irtohupuksi, joka on helppo huoltaa ja uusia.



Julkisten tilojen kalusteet

Julkitilakalusteet, niin museoiden, pankkien, toimistojen, lääkäriasemien kuin ravintoloidenkin verhoilut ja uusien kalusteiden alihankintatyöt kuuluvat toimenkuvaamme. Meiltä löytyy hyvä ja laadukas valikoima julkisiin tiloihin sopivia kankaita, jotka täyttävät niiltä vaaditut palo- ja kulutuskestovaatimukset.